Kohti modernia naista

http://fishki.net/1921617-potrjasajuwaja-zhenskaja-moda-1920-h-godov-v-fotografijah-togo-vremeni.html

1920-luvulla syntyi vähitellen uudenlainen, polkkatukkainen ja polvipituiseen leninkiin pukeutuva nainen. Modernin naissiluetin kehitys alkoi juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa ja kesti kymmenisen vuotta. Perustavanlaatuisin muutos oli ehkä säären alaosan vähittäinen paljastaminen, jolloin kengät ja etenkin sukat nousivat huomion kohteeksi. Aidosta tai erittäin kiiltävästä keinosilkistä valmistetut ihonvärisettai pastellisävyiset sukat korvasivat menneiden vuosien mustat sukat. Yhtä silmiinpistävä oli kauneusihanteessa tapahtunut muutos: veistoksellisen ja muodokkaan kypsän naisen tilalle tuli hänen litteäpovinen, kapealanteinen, reidetön ja paljon nuorempi sisarensa. Vyötärölinja nousi ja laski ja asettui lopulta lantion tienoille. Uusi siluetti ja rennommat vaatteet vaativat vähemmän ja erilaisia alusvaatteita.

Euroopassa sodanjälkeiset seuraukset alkoivat unohtua pian 1920-luvun alussa. Samalla alkoi kehittyä teollisuus, liikenne ja ekonomiset välit maiden välillä.

Vaikkeivat ihmiset tienneet vaikeiden aikojen ja suuren masennuksen vielä palaavan, trategioista väsyneet ihmiset halusivat iloita elämästään, pitää hauskaa, nauttia elämästä ja palauttaa sen minkä sodan aikana menettivät. Rikkauden, ylellisyyden ja vallan esikuvaksi nousivat uudet ihmiset entisten aristokraattien tilalle. Lähes joka maassa turmioituneet aristokraatit joutuivat väistymään, jotta heidän paikkansa valtaisivat toiset ihmiset jotka sanelivat omia tarpeita ja elämäntapaa. Yleislinja oli värejä myöten tietoisen hillitty. Monille puutteen ja suuren surun aikoina kaikkinainen koreilu oli sopimatonta. Sen sijaan etusijalle nousivat käytännöllisyys, väljyys ja mukavuus.

Uudet puvut, rohkea make up ja modernin lyhyt kampaus olivat luonnollisesti chic. Linja suoristui ja 1910- luvun lopun mukainen hieman kohotettu vyötärö alkoi laskea liukuen alas lantiolle vuoteen 1924 mennessä, mihin saakka myös hame pysyi pitkänä. Helma ulottui puolisäären alapuolelle.
 

Miesten lailla 1920-luvun naiset opiskelevat uusiin ammatteihin, tekevät vastuullista työtä ja aloittavat uusia harrastuksia etenkin urheilua. Aiemmin sallittujen luistelun ja ratsastuksen lisäksi naisille alkoi olla saatavilla myös pyöräily ja tennis, sekä tietysti tanssi, tanssi ja tanssi. Mutta tanssikin oli ihan toista tyyliä kuin se suureissa saleissa miesten vieminä ja heidän ihaillensa daamejaan.

Nyt oli ravintolojen ja baarien aikaa, joissa iltaisin kokoontui yleisö. Charlestonin ryhtimen musiikki ja neidot tanssimassa huimaukseen asti lyhyeissä mekoissa. Naisille syntyi uusi ihanne: hoikka "kissatyttö", jolla on poikamainen lyhyt tukka.

Vaatetus muuttui yksinkertaismmaksi, mutta samalla käytännöllisemmäksi. Mykkäelokuvista tuli uusi villitys. 

Siinä oli kaikki. Se helpotti valinnoissa, ajatuksissa ja elämisessä. Alkoi jazzin uusi kausi, kun esille nousivat foxtrot, slowfox ja shimmy. Samalla ennen siveetön tango sallittiin myös kaikkein säädyllisimpiin koteihin. Tanssin suosio nousi huipulleen, kun tanssivat kaikki mihin tahansa aikaan päivästä. Jokapäiväiset tanssit pyyhkivät arki- ja juhlavaatteiden rajat. Uudet vaatteet olivat nopeiden rytmien kaltaiset.

Kuohuva 20-luku

Polvipituiset, helmillä ja paljeteilla kirjaillut iltapuvut olivat muodissa vain hetken, mutta juuri ne yhdistetään luultavasti voimakkaimmin kuohuvaan 20-lukuun. Helmat alkoivat lyhentyä vuonna 1923, ja parin vuoden kuluttua ne olivat nousseet jo polven yläpuolelle - ja siitä ne lähtivät melkein heti taas pitenemään. Koska leningit olivat hihattomia, naiset alkoivat ajella kainalonsa ja kokeilla vastikään markkinoille tulleita deodorantteja. Ranskalainen muotisuunnittelija Jean Patou huomautti, että iltapukujen linjat määräsi "mieltymys tanssimiseen". Se vaikutti myös niiden koristeluun: ohueen kreppikankaaseen ja sorsettiin kiinnitetyt helmihapsut ja sulat heilahtelivat charlestonin ja Black Bottomin tahdissa. Muutaman vuoden kaikki oli yhtä kimallusta: tiaarat, hiuspannat ja irrotettavat kengänkorot somistettiin aidoilla timanteilla tai tekojalokivillä. Kärjellisten helmojen ja vyötärölle tai olkapäille kiinnitettyjen pitkien kangaskaitaleiden ennakoimat pitkät iltapuvut tekivät paluun vuodikymmenen lopulla; tanssin aika oli ohi.

Muodikkaat siluetit

1920-luvun siluetit olivat suorat ja hieman pitkänomaisia, joilla oli matala vyötärölinja. Tämä siluetti oli lähes kaikissa vaatemuodoissa. Siluetin yksinkertaisuuden takia muotisuunnittelijoiden oli keksittävä koristeellisiä elementtejä, joilla he kaunistaisivat heidän asujaan. Ehkä juuri koriste-elementtien monipuolisuuden ja mielikuvituksellisuuden takia 1920-luvun tyyli oli aina huomion arvoista ja toistui mineen kertaan. Ainutlaatuisten koristeiden lisäksi yksinkertainen tyyli heräsi eloon vaikean kaavoituksen avulla.

1920-luvun tyyli ja mekot

Siihen aikaan kaikkein suosituin vaatemuoto olivat mekot. Erityinen aksentti oli konstruktiivisissa osissa, jotka toivat hameisiin omaperäisyyttä. Hameet olivat kaksitasoisia ja monikerroksisia. Niissä oli sekä halkioita ja nappikiinnitystä, että laskoksia ja poimutuksia. Toisin kuin hameet yläosat olivat melko yksinkertaisia. Usein niissä oli syvät V-pääntiet. Yläosien koristeena käytettiin pitkiä huiveja, rusetteja ja nauhoja.

Mekoissa oli joko agraffikiinitetyt hihat tai ne oli täysin hihattomat kapeilla olkaimilla. Koko yläosan yksinkertaisuus täydennettiin jalokivikoruilla ja muilla koruilla. Koristeista johtavimmat oli helmet ja hapsut. Pitkä helmikaulakoru oli täydellisyyden esikuva poikamaisessa tyylissä.

Mekot erottuivat tarpeeksi ytimekkäällä siluetilla.

Tämän johdosta sen ajan muotisuunnittelijat pyrkivät tekemään luomuksistaan houkuttelevia käyttäen monipuolisia koristeita ja yhdistelemällä erikoisia kankaita. Juhlamekoille oli ominaista samanlainen yksinkertainen ja ytimekäs siluetti kuin arkimekoille. Tämän takia juhlamekkojen oli erottuva suurella määrällä koristeita ja kaikkein kauniilla kankailla.

Pitsi oli kaikkein yleisin iltavaihtoehtomuoto. Ennen 1920-lukua kukoisti muodin moderni kausi. Tämän johdosta kaikkien muistissa oli vielä kirjontaa ja pitsiä, varsinkin 1890-1900 -lukujen malleissa. Pitsi oli ollut arvossaan kautta aikojen, jos ei lasketa 1960-lukua jolloin pitsiä ei oikein olla muistettu. 1920-luvulla pitsiä käytettiin vaatteiden reunoissa ja yksittäisissä osissa. Tuohon aikaan oli myös kokonaisia pitsihameita, sekä pitsisiä jakkujen hihoja ja etuosia.

Uudenlaiset neuleet

1910-luvulla naiset alkoivat käyttää neuletakkeja ja  pitkiä neuletunikoita lähinnä urheilu- ja lomavaatteina. Coco Chanel herätti huomiota pukeutumalla Normandian rannikolla pitkään jerseyneuleeseen jo vuonna 1913. Neulekangasta oli aiemmin käytetty vain alusvaatteissa, mutta Chanel loihti siitä takkeja ja pukuja. Neulevaatteet sopivat täydellisesti aktiiviselle, modernille naiselle, joka henkilöityi Chanelin kilpailijaa Jean Patouta suosivaan ranskalaiseen tennismestariin Suzanne Lengleniin. Kaikilla ei ollut varaa Patoun kuviollisiin neulepaitoihin ja niihin sopiviin asusteisiin, mutta valmisvaatemarkkinoilla oli tarjolla edullisempia vaihtoehtoja. Neuletakin, -tunikat, -nutut ja kokonaiset neulesetit olivat helposti puettavia, mukavia käyttää eivätkä kärsineet laukussa matkalla Rivieralle tai Alpeille.

Jean Patou

Upea Jean Patou oli 1920- ja 1930-lukujen Pariisissa yhtä kuuluisa ja menestyvä kuin Coco Chanel. Neulepuseron, -uimapuvun ja ylipäätään urheiluvaatteiden keksijänä pidetty muotisuunnittelija vaatetti urheilutähtiä, näyttelijättäriä ja Dolly Sistersin ja Josephine Bakerin kaltaisia tanssijoita. Ranskalaisella tennismestarilla Suzanne Lenglenillä, jolla oli merkittävä vaikutus la mode sportiven suorion kasvuun, on kuvassa yllään pitkä vyöllinen neuletunika, jonka hihansuissa ja helmassa on siksakkuvio, sekä valkoinen kynälaskostettu kiinankreippihame ja muodikas huopainen kellohattu. Patoun käsialaa oli myös rohkea lyhythihainen puuvilla-asu, jota Lenglen käytti pelikentällä.

Rantaelämää

Kunnialliset naiset olivat satoja vuosia pelänneet auringon vaikutuksia, mutta nyt muotivaatteet paljastivat enemmän ihoa kuin koskaan ennen, ja molemmat sukupuolet siirtyivät "rusketuksen aikakaudelle". Jos aurinko pysyi pilvessä, ihailtu päivetys hankittiin alppiaurinkolamppujen, rusketussukkien ja aurinkopuuterin avulla. Valkea hipiä oli aikoinaan ollut merkki joutilaasta elämästä, johon ei kuulunut ulkotöitä, mutta nyt se kieli konttorissa tai tehtaassa raatamisesta. Vuodesta 1922 lähtien varakkaat auringonpalvojat ja kasinoelämästä kiinnostuneet nousivat Calais'sta kello 13 lähtevään ylelliseen Siniseen junaan, joka saapui seutaavana aamuna Ranskan Rivieralle. Näiden uutuusharrasteiden myötä syntyi tilaus uusille vaatealan oivalluksille: paljastavat uima-asut kaipasivat seurakseen käytännöllisiä ja peittäviä vaatteita. Ranta- ja Lido-pyjamien "jumalainen väljyys" muodostui niin vastustamattomaksi, että Rivieralla sijaitseva lomakohde Juanles-Pins ristittiin vuonna 1933 "Pyjamapolikseksi", ja sama lempinimi olisi sopinut myös Malibulle tai Palm Beachille.

Urheiluvaatteita

Ranskalaiset tennismestarin René Lacoste ja Suzanne Lenglen vaikuttivat molemmat urheilumuotiin. Turbaanipäinen Lenglen otti käyttöön lyhyen, hihattoman urheiluleningin, ja Lacoste perusti tennisuransa jälkeen vuonna 1933 La Chemise Lacoste -nimisen yrityksen ja ryhtyi myymään valkoisten tennisasujen lisäksi itse suunnittelemiaan golf- ja purjehdusvaatteita.

Tyylikästä tasokkuutta

Miesten muodolliseen pukeutumiseen ei tullut 1920-luvulla merkittäviä lisäyksiä, mutta muutos epämuodollisempaan suuntaan jatkui vuosikymmenen kuluessa. Jatkuvasti muuttuvat säännöt aiheuttivat huolta ja häpeää. Ranskalaiset lomakohteiden kasinoille ja valtamerialusten illallispöytiin kelpuutettiin nyt päivällispuku tai smokki, kun ennen vain frakki oli kelvannut. Hännystakki oli edelleen välttämätön oopperassa, tanssiaisissa tai muodollisilla illalliskutsuilla, joissa se toimi täydellisenä taustana naisten värikkäille ja kimaltaville iltapuvuille. Lievetakkeihin saattoi vielä törmätä kaupungilla, mutta niitä käyttivät lähinnä iäkkäät herrasmiehet. Aikakauslehdissä ja etikettioppaissa määriteltiin hyvin tarkkaan, mitä hyvään pukeutumiseen kuului, mutta rikkaimmille, kuuluisimmille ja komeimmille, kuten Hollywoodin filmitähdille, sallittiin tiettyjä vaatetuksellisa vapauksia.

Päähinemuoti

Lyhyt tukka, otsatukka, pienet hapsut jotka juuri peittävät korvat tai pitkät kiharretut payotit antoivat tyyliä pienelle päälle, joka tarvitsi myös pienen hatun. Hatut olivat paksuja, koko päätä peittäviä. Ensin hattu oli ruukun näköinen, jota koristelivat usein höyhenet, kukat ja nauhat.

Ruukun lisäksi muita hatunmuotoja olivat lierihatut ja kellohatut. Tälläiset päähineet koristelivat naisten päitä kaikkialla. Rannoille suosittiin lierihattuja ja kotona sidottiin silkkisiä huiveja, mikä oli hyvin kaunista. Oli muodikasta koristella hatut nauhoilla. Uutuutena olivat pitkät, suoran huivit.

Alusvaatteet

Vaikka naisten alusvaatteissa oli häkellyttävän paljon valinnanvaraa, niillä kaikilla oli yksi ja sama tarkoitus: häivyttää tai poistaa muodot, joista ei ollut päästy eroon tarmokkailla laihdutuskuureilla. Edellisellä vuosikymmenellä käyttöön tulleet rintaliivit kutistuivat nyt povea latistavaksi kaitaleeksi. Alushousut olivat edelleen isoja, ja toisinaan ne yhdistettiin aluspaitaan yksiosaiseksi vaatekappaleeksi. Vaaleanpunaiset, persikan ja aprikoosin sävyiset tai kirkasväriset keinosilkit, aidot silkit, kiinankrepit ja sorsetit korvasivat valkoisen puuvillan. Pitsiä käytettiin upotuksiin ja reunojen huolitteluun. Pitsit erottuivat muusta alusvaatteesta värillää. Pitsit olivat mustia, tummankermaisia tai kaakaonvärisiä. Alusvaatteiden kirjonnassa oli monesti geometrisiä kuvioita ja muita pikkukuviointia, jota kirjottiin silkillä kankaan sävyyn. Korsetteja käytettiin edelleen, mutta ne muistuttivat yhä useammin sukkanauhaliivejä, jotka muokkasivat lantiota joustavat tai joustamattoman materiaalin avulla.

Muodikkaat ja tyylikkäät asusteet

1. Valkoiset kaulukset, pitkät värikkäät solmiot, pitkäkarvaiset boa-huivit joita yleestä heilautettiin yhdelle olalle. Jokainen arvossaan oleva nainen käytti iltapuvun kanssa kirjotun ja höyhenillä koristetun viuhkan.

2. Pienet laukut ilta-asuun ja suuret urheilutyyliset laukut. Kesäiset laukut tehtiin värikkäästä oljesta.

3. Päivänvarjoja käytettiin harvois rusketusmuodin takia.

4. Suosittu lisäys asuun oli kaikenlaiset kaula- ja kolmio-huivit, jotka ovat voineet olla kauniimpia kuin itse juhlamekko. Hapsut ovat voineet olla jopa puolen metrin pituisia.

5. Polvisukat olivat aidosta silkistä tai tekosilkistä. Useimmiten ne olivat hiekan värisiä, vaaleanpunaisia ja joskus tuhkan värisiä. Tummat ja mustat polvisukat hävisivät käytösta ja vasta myöhemmin palasivat takaisin. Talven käyttöön polvisukkien valmistukseen käytettiin puuvillaa ja villaa.

6. Muodikkaimmat hansikkaat koristettiin ranneosassa kirjonnalla, nimikirjaimilla, pitsillä yms.

7. Koruista uskomattoman suosittuja olivat pitkät helmilangat ja rannekorut, jotka muistuttivat muinaisia. Lisäksi 20-luvulla alettiin pitää rannekelloa.

Naisten jalkineet

20-luvun jalkineet olivat tansseja varten. Jotteivät ne lentelisi jaloista, niissä ei ollut suuria uria. Jotkut mallit jopa laitettiin kiinni soljeilla. Korko oli keskikorkea. Vain kaikkein juhlavimmat kengät olivat korkeilla koroilla. Moniväriset kengät olivat suosittuja. Kesän jalkineet olivat sandaalit ilman korkoa paksulla pohjalla tai sileät nahkakengät. Urheilukenkinä käytettiin nilkkureita, kun taas juhlaan kenkiä soljeilla ja peljeteilla, joita koristeltiin käsin. Talvisin juhlakenkien päälle puettiin kumisia kenkiä.